Vihdoinkin Ritkellä alkoi juoksuaika. Kyllä sitä on pitänytkin odottaa! Mamma on ymmärtänyt tämäkin asian aivan väärin, kun se väittää että minulla on juoksuaika. Minulla omasta mielestäni on ollut koko elämäni ajan juoksuaika, mutta sitä on ainaskin mamma yrittänyt rajoittaa. Kieltää riehumasta ja juoksemasta sisällä ja välillä ulkonakin. Ritke taas ei ole kotona viitsinyt juosta. Nyt, kun se leikkii ja juoksee minun perästä, sanoo mamma, että Friidulla juoksuaika, mutta Ritkellähän se on!!!

Minua ei kyllä jostain syystä nyt huvita hirveästi painia ja juosta Ritken kanssa ja olen joutunut sille sanomaan, että lopeta.  Hyppii minun päälle. Eihän sellaista kukaan tyttö loputtomiin  kestä, rajansa kaikella.

Ritke on kuulema täysin vaaraton, kun se on leikattu, mutta ei se kyllä ole enää hauskaa, kun koko ajan ahdistelee minua.  On multakin kynnet leikattu ja kerran hännästä karvoja, kun se nuotiossa vähän paloi, mutta ei se minun juoksemistani ole hidastanut.

Mamma on jo huolissaan ensi viikonlopusta, kun meillä on näyttelyyn meno. Minä muka villitsen poikakoirat.  Noo...voishan nekin vähän reippaamin esiintyä siellä kehässä. Aika nynnyjä on ollut osa tuolla näyttelyissä, mutta jospa ne nyt suostuvat esiintymään reipaasti. Toivotaan ainakin niin. Itsenikin pitäisi olla reipas kehässä  ja lisäksi vielä malttaa seisoa sievästi. Saa nyt nähdä, mille päälle lauantaina satun! Siitä sitten näyttelyn jälkeen kuulette.