Aamulla läksimme mamman kanssa Lieksan mummolaan ja sieltä sitten päivällä Nurmekseen Mätsäriin. Mamman veljen perheen koira Roope läksi sieltä mukaan oman emäntänsä kanssa. Roope on vehnäterrieri ja sillä on tosi hieno oikea nimi, jota me ei kyllä mamma kanssa muisteta.

964820.jpg
Roope ja Ritva odottavat kehään pääsyä.

964828.jpg
Minä ja kilpakumppaneita kehässä.

964838.jpg
Näin hienosti minä siellä seisoin.

Minun sarjassa oli 11 osallistujaa. Alussa sain punaisen nauhan ja sitten oli kolmas. Tuomari sanoi, että kolmen kärki tässä sarjassa on todella tasaväkinen. Ja että hän ei koskaan ole beaglen nähnyt seisovan niin nätisti kuin minä tänään. Mamma oli samaa mieltä, että minä seisoin ja käytäydyin kehässä todella Aidon Hutikan arvokkuudella!!!
Roope sai sinisen nauhan ja ei sijoittunut. Sitä vähän jännitti ja pelotti poikaa.

Kiitos Roopelle ja Ritvalle. Meistä oli kiva, kun olitte meidän mukana ja tukijoukkoina. SuuriKiitos myös kuvaaja Tarjalle ja terveisiä Mirellalle ja Sallille, sekä tietenkin Roopen tukijoukoille.

964893.jpg

Kotona leikin vähän aikaa Marikon kanssa. Mulla  oli  aivan ikävä sitä vintiötä ja nuolin sen aivan märäksi ja oli silläkin ollut ikävä minua. Heti toi minulle sen eilen saamansa uuden lelun.

Ritke oli tänäänkin löytänyt kaksi pupua ja ajanut niitä hyvin. Lisäksi Mika oli ampunut Ukkometson! Mikä se sitten lieneekään, kun mulle ei sitä kuulena edes näytetä. Hohoooi ja sitten nukkumaan.terv. Friidu