ejau.jpg
Reissulaiset päikkäreillä!

Se on liikeessä pitänyt tämä elämäni minua ja hyvä näin! Ihanaa että pystyy liikkumaan ja todella ihana että myös metsässä pystyy kulkemaan aika vaivattomasti.

pennut5vk.jpg
Annu ja pennut

Viime viikolla ajelin ma Pielavedelle katsomaan Annun ja Peten pentuja ja ti olin mukana kun Mika kävi Kuopiossa siruttamassa pennut. Samalla niille tehtiin myös polveutumisen määritys! 

pennut5vk1.jpg
Ruttunaamat päikkäreillä

Pielavedeltä menin ti Lieksaan tapaamaan äitiäni ja muita sukulaisia ja ke iltana ajelin kotiin. To aamuna menin Luhtapohjaan Enoon ajokokeeseen tuomariksi ja sieltä illalla kotiin.

Pe aamuna omat koirat metsään ja kumpikin löysi ajettavan. Unelman haku oli lähes 3h jäljettömässä maastossa mutta kun yöjälki löytyi, löytyi myös ajettava, jota toista tuntia pyöritteli enenkuin tuli hukka josta otin sen autoon!

Ellylle vein paikkaa missä olin lähistöllä nähnyt jäljet aamulla ja sieltä se jänis löytyi kolmen vartin kuluttua irtilaskusta. Hyvin ajoi Elly ja tuli hukalta pilliin n400m päästä. 

Pe alkoi AJOVOITTAJA 2016 ottelu Kontiolahdella hotelli Juliessa, jossa olimme turistina mukana. Viikonloppu meni seuratessa koirien työskenttelyä tulospalvelun ja Ultrapointin välityksellä. Nämä osa-alueet ajovoittajassa toimivat hienosti jopa yli odotusteni. Loppumetreille saakka jännittävä kisa jossa edellisen vuoden mestari uusi tittelinsä ja Pohjois-Karjalan edustaja ylsi toiselle sijalle. 

julie.jpg
U ja valkoiset lakana.