Kun kerran oli päätetty, että tänään menemme metsään, niin sitten kanssa mentiin. Taivaalta tuli lunta ja tuulikin aika navakasti, mutta ei se meitä tyttöjä haitannut. Lähtiessä mamma sanoi ukolle, että käymme kuntoilemassa. Ei sieltä kyllä mitään jänistä tällä ilmalla löydy, jos nyt ei aivan päälle onnistuta kävelemään.

Ja kuinkas kävikään! Lähdimme autolta kävelemään metsään. Siis mamma käveli ja odotteli meitä, kun ME Friidun kanssa juostiin ainakin sata mittarissa pitkin metsää. Tulimme tiheältä kuusikolta aukon reunaan. Friidu lähti kiertämään aukkoa alapuolelta ja me mamman kanssa yläpuolelta. Eipä aikaakaan kun minun kuonoon rupesi tuoksumaan pupu. Mamma jäi paikoilleen ja minä juoksin pitkin ja poikin aukolla.

Sitten se hyppäsi aivan minun edestä juoksuun, nimittäin pupu. Mamma oli nähnyt, että muutaman metrin päähän pupu laski minut, ennen kuin se läksi liikkeelle. Minä juoksin sen perään hurjasti haukkuen ja kohtapuoliin Friidukin tuli mukaan ajoon. Yhdessä me sitä sitten ajettiin läpi kuusikoiden ja metsätien yli. Sitten oli mahtavia mäkiä ylös-alas-ylös-alas ja hupsista! Sitten niitä jälkiä ei enää löytynytkään mistään.

Kävimme tarkistamassa vielä sen nukkumapaikan, mutta ei se ollut sinne takaisin mennyt. Etsimme ja mammakin tuli meitä katsomaan sinne katoamispaikalle päin. Mutta pupua ei vaan enää löytynyt. Kun tulimme takaisin autolle oli meidän jäljet peittänyt lumi. Mamma sanoi, että ei ihme kun ei enää löydetty pupua. Hyvä vaan kun ylipäätänsä satiin se pupu liikkeelle tällä lumisatella.

Kotona se kehui meitä Ritkelle: Tytöt löysivät pupun ja ajoivatkin sitä jonkun aikaa. Huomenna on sitten sinun vuorosi, Rikuli, päästä etsimään pupua.

Se oli sitten eka ihan nukkumasta minun yllättämä pupu. terv. Mariko