Eilen sattui jännä juttu! Tai oikeastaan ei se mitenkään niin jännä ollut, vaan se osoitti taas kerran, kuinka hyvin me mamman kanssa tunnemme toisimme!

Juttu meni näin: Me läksimme aamulenkille. Ukko talutti minua ja mamma Ellyä. Meidän piti käydä vaan nopeasti postilaatikolla ja portti jätettiin auki samoin ulko-ovea ei laitettu lukkoon. Se postilaatikko on n. 300 m päässä. Meillä meni tietenkin paljon aikaa, kun Elli oli mukana. Se kun nuuhkii kaiken mitä tie varressa on ja ihmettelee naapurin kissoja ja pihoja ja ylipäätänsä kaikkea mahdollista matkan varrella. Me jouduimme monta kertaa odottamaan mammaa ja Elliä.

Kun tulimme omaan pihaan, laski ukko minut irti. Minä haistoin heti, että täällä on käynyt joku! Juoksin ulko-ovalle ja ukko päästi minut sisään ja kun siellä ei ollut ketään juoksin takaisin ulos! Jatkoin ulkona hajujen tutkimista. Tässä vaiheessa mamma ja Ellykin olivat tulleet pihaan.

Mamma sanoi ukolle: Täällä on käynyt joku!"
Ukko: "Miten niin?"
Mamma: "Mariko, onko täällä käynyt joku?"
Minä vilkaisin niitä ja heilutin häntää ja "harja oli vähän pystyssä ja jatkoin hajujen tutkimista"!
Ukko vähätellen: "Kuka täällä nyt olisi ehtinyt käymään?"
Ei se ukko selvästikkään uskonut mammaa, eikä ymmärtänyt minua! Sitten ne menivät sisälle ja mamma tuli kameran kanssa ulos.


Minä seuraan portille, että jos sieltä tulisi "se kävijä"


Elly myös tutkii jälkiä pihassa.


Mamma kutsuu pois, mutta minä vaan odotan.


Lopulta Elly tuli riekkumaan niin piti lähteä sisälle.

Illansuussa tuli naapurin Jouni käymään meillä ja minä tiesin heti, että sehän se meillä kävi myös aamulla! Onneksi hän kertoi sen myös ukolle ja mammalle. Olisittepä nähneet ukon hölmistyneen ja mamman voiton riemuisen ilmeen!-mariko-